Dos poemes de Montserrat Abelló traduïts al finès
 |
Neus Grandia - www.neusgrandia.com |
Sovint diem
això és la fi,
cap música ja no controla
les nostres esperances.
Però hi ha ulls que no coneixem
que escruten l’horitzó,
llavis que xiuxiuegen.
Orelles que perceben,
que amatents escolten
allà al fons de la nit.
Aquesta és la força que busquem,
l’amor que aprenem a sostenir
contra el caire del temps.
Me sanomme usein
tämä on loppu,
mikään musiikki ei nyt voi
yltää toiveisiimme.
Mutta jossakin on meille vieraita silmiä
jotka etsivät näköalaa,
huulia jotka kuiskaavat.
Korvia jotka havaitsevat,
jotka kiihkeästi kuuntelevat,
siellä jossakin, yön syvyyksissä.
Sellaista voimaa me etsimme,
sellaista rakkautta me opettelemme ylläpitämään
ajan asentoa vasten.
(De Dins l’esfera del temps, 1998)
T’he estimat...
recitat per Francesca Piñón
T’he estimat
amb massa
paraules.
Voldria
poder tornar
a estimar-te
amb una
sola paraula.
Olen rakastanut sinua
liian monilla
sanoilla.
Haluaisinpa
kyetä rakastamaan
sinua jälleen,
yhdellä ainoalla
sanalla.
(D’El blat del temps, 1986)
Traducció: Jouni Inkala
